Tarkkasilmäinen

Venäjän lapsiasiainvaltuutettu esittää, että Suomi rikkoo kansainvälisiä sopimuksia suomalais-venäläisten lasten huostaanotoissa.

Sosiaali- ja terveysministeriön virkamies selittää asiaa toimittajille ja kertoo, että Suomessa on kansainvälisesti korkeatasoinen lainsäädäntö ja että Suomessa noudatetaan kansainvälisiä sopimuksia.

YK:n lapsen oikeuksien komitea on kiinnittänyt maamme päättäjien huomion siihen, ettei maassamme tilastoida huostaanottojen syitä. Se on kiinnittänyt huomion myös siihen, miksi niin suuri määrä lapsia joutuu elämään kodin ulkopuolella.

Tämä tarkoittaa, että Suomi ei ole täyttänyt kansainvälisiä velvoitteita.

Käsitykseni mukaan ministeriön virkamiehen olisi tullut kertoa toimittajille tämä asia, eikä kiistää asiaa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle valtaisan määrän tuomioita, myös lasten huostaanottoa koskevissa asioissa.

Tuomiot löytyvät netistä osoitteesta:

http://www.finlex.fi/fi/oikeus/eurooppa/feit/suomi.php

K ja T v. Suomi vuodelta 2000 kertoo, kuinka vastasyntyneeltä vauvalta evättiin oikeus äidinmaitoon, kun hänet vietiin suoraan synnytyspöydältä pois vanhemmiltaan.

R v. Suomi vuodelta 2006 ; EIT totesi, että sosiaaliviranomainen oli päättänyt olla ottamatta huomioon valittajan ja lapsen jälleenyhdistämistä yhtenä olennaisena vaihtoehtona ja sen sijaan edennyt siltä pohjalta, että lapsi oli pitkäaikaisen sijaishuollon tarpeessa. Tapaamisoikeuden jyrkkä rajoittaminen osoitti, että sosiaaliviranomainen oli tarkoittanut vahventaa pojan ja sijaishuoltajien suhdetta.

Lastensuojelun työtapoihin kuuluu tuomioista huolimatta edelleenkin;

-lasten yhteydenpidon ankara rajoittaminen lapsen ja vanhemman /suvun välillä

-lastenpsykiatristen tilauslausuntojen käyttäminen huostaanotoissa ja tapaamisten rajoittamisessa

-perheen jälleen yhdistämisvelvoitteen sivuuttaminen

-lapsen sukulaisten sivuuttaminen sijaishuoltopaikkaa haettaessa

-saman perheen lasten sijoittaminen eri tahoille

-lapsen äidinkielen, uskonnon tai kulttuuritaustan huomioimatta jättäminen sijaishuoltopaikkaa valittaessa

-lapsen toiveiden huomioimatta jättäminen

Työkäytäntöihin kuuluvat myös väitteet ja vihjaukset seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai pahoinpitelystä, vrt K.A. v. Suomi vuodelta 2003, H.K v. Suomi vuodelta 2006, T ja muut v. Suomi vuodelta 2005.

Virkamiehen olisi tullut siis kertoa toimittajille, että Suomi on tuomittu ihmisoikeusrikkomuksista. Hän olisi voinut selventää asiaa ja kertoa, että maamme hallinto-oikeudet ja korkein hallinto-oikeus ovat hyväksyneet lastensuojelun toimintatavat ja sen tähden ihmisoikeustuomioistuin on antanut tuomionsa.

Olisi ollut hyvä myös kuulla, että ministeriö on ryhtymässä toimiin selvittääkseen oikeudenkäyntimenettelyn ongelmat.

Sosiaali- ja terveysministeriön virkamies toteaa toimittajille, että venäläiset pitävät yllä keskustelua, kun he eivät ymmärrä suomalaisten toimintatapoja.

Ministeriön virkamiehen olisi tullut kertoa toimintatavoista myös toimittajille, kun varhaisen puuttumisen toimintatavat ovat aikaansaaneet huostaanotto-suman maassamme. Asia koskettaa kaikkia lapsia ja huostaanotto voi sattumanvaraisesti koskettaa ketä tahansa, kohdistuen kaikkeen erilaisuuteen.

Olisi ollut uskottavampaa, mikäli ministeriön virkamies olisi kiistämisen sijaan todennut ministeriön alkaneen perusteellisesti selvittää varhaisen puuttumisen ongelmia, uuden lastensuojelulain oikeusturvaongelmia, lastensuojelun työtapoja ja asenteita.

Virkamies olisi voinut avata yleisen keskustelun suhtautumisesta lapseen ja perheeseen ja todeta ministeriön ryhtyneen selvittämään sijaishuollossa asuvien lasten kaltoinkohtelua samalla tavoin kuin Ruotsissa tehdään.

Tom Arnkil, joka kehitteli huolihullutuksen totesi vuonna 1997:

"Harmaan vyöhykkeen kartoitukset ovat siis fiilispohjaisia, sananmukaisesti mutua. Mutta mutut eivät ole olematon asia. Se, että ammattilainen on huolissaan, on objektiivinen fakta. Huoli vaikuttaa toimintaan ja toiminta seurauksineen vahvistaa tai muuttaa orientaatiota. (Arnkil, Eriksson ja Saikku 1998, 8-11).

Eräässä mielessä lastensuojeluperheet ovat erityisen klubin jäseniä. Harva perhehän saa sillä tavoin lapsille leirejä, päivähoidon järjestelyjä asunto-olojen järjestämistä, harrastusrahaa yms. kuin lastensuojeluperheet.

Klubiin pääsee siten, että lastensuojelun sosiaalityöntekijä merkitsee lyhenteen LS rekisteriinsä. Siinä kaikki. Eikö olisi houkuttelevaa saada perhe, jota neuvolassa, päivähoidossa, koulussa tai muualla on koetettu auttaa vaikka miten, tällaiseen etuoikeutettuun klubiin? Houkuttelevaa ehkä, mutta asiakas säikähtää.

(...) lähes puolet niistä asiakkaista joiden lasten tilanteesta työntekijöillä oli huolta, koki kontaktissa huostaanoton uhkaa. Se on aika hurjaa! Työntekijällä on siis jonkin verran huolta, ja huoltaja kokee huostaanoton uhkaa! Tuollaisessa tilanteessa klubin esittely ei ehkä tule tulkituksi tueksi. Sosiaalitoimiston lastensuojelu kauhistuttaa ? ja niinpä sen resurssit pysyvät loitolla. (Arnkil & Eriksson & Saikku 1998. 8-11.)

Tom Arnkil toteaa 10 vuotta myöhemmin:

Vakava vetoomus:

Älkää leimatko lapsia huolten vyöhykkeistöllä!

Kouluista ja sosiaali- ja terveysalan työpaikoilta on kantautunut tyrmistyttäviä viestejä: Stakesin kehittämää huolen vyöhykkeistöä käytetään lasten ja nuorten luokittelemiseen.

Tällainen vyöhykkeistön käyttö on täysin vastoin alkuperäisiä periaatteita. Stakesin kouluttamat ihmiset tuskin kävisivät luokittelemaan. Päinvastoin, he ovat kertoneet hyvin huolestuneina havainnoistaan.

Täytyy siis olla kyse "villistä" menetelmän käytöstä, jossa käyttäjä ei tunne lähtökohtia eikä tarkoitusta. Esitämmekin nyt kaikille lasten, nuorten tai perheiden kanssa työskenteleville vakavan vetoomuksen: Älkää leimatko lapsia, nuoria tai asiakkaita huolen vyöhykkeistöllä!

Huolet vaihtuvat, leimat jäävät.

Huolen vyöhykkeistö on vertauskuvallinen väline, joka tavallaan kysyy: millaisessa tilanteessa, "vyöhykkeellä", koet olevasi? Se koostuu neljästä pääsarakkeesta: ei huolta, pieni huoli, harmaa vyöhyke ja suuri huoli. Väline tähtää siihen, että työntekijät voisivat tunnistaa omat huolensa ja puuttua niihin sekä kehitellä yhdessä hyviä toimintatapoja.

Pitää puuttua omaan huoleen

Huolen vyöhykkeistön tarkoitus on kannustaa työntekijää puuttumaan omiin huoliinsa. Oikein käytettynä vyöhykkeistö tarjoaa pohjaa hyvien käytäntöjen kehittelyyn: pohditaan kokemuksia vaihtaen, mitkä käytännöt pitävät huolet loitolla, mitkä huojentavat pieniä tai suurempiakin huolia.

Tilanteita pohditaan yleistäen, missään nimessä ei puhuta henkilöistä heidän nimillään. Yksilöinti ei ole sopivaa eikä ollenkaan tarpeen. Hyvien käytäntöjen pohtimisesta on saatu erinomaisia kokemuksia paitsi työntekijöiden kesken myös yhdessä lasten ja huoltajien kanssa.

Tällaisiin tarkoituksiin me allekirjoittaneet vyöhykkeistön loimme vuosia sitten. Nyt olemme syvästi huolissamme siitä, että välinettä on alettu käyttää myös lasten luokitteluun: pienen huolen lapsi, harmaan vyöhykkeen lapsi, jne. Kaameata!

Rekisterit voivat olla laittomia

Meille on kantautunut viestejä, joiden mukaan joissakin kunnissa jopa ohjeistetaan luokittelemaan lapsia. Opetushallituskin joutuu täsmentämään ohjeitaan, joista oli saatu vääriä käsityksiä.

Jos kirjataan nimiä, syntyy rekisteri. Vyöhykkeistön irvikuvakäytöllä syntyy suorastaan laittomia rekistereitä.

Rekistereiden tulee olla toiminnan kannalta tarpeellisia. Kyllä kai omiin huoliin osataan puuttua ilman kirjoihin ja kansiin viemistäkin? Mitä hyvinvointia edistävää lapset ja nuoret saavat sillä, että heidät luokitellaan?

Kuraattorin, psykologin ja terveydenhoitajan rekisterissä olevat tiedot ovat salassa pidettäviä. Niitä ei saa luovuttaa ilman asianosaisten suostumusta. Kulkevatko luettelot näkyvillä? Tehdäänkö luokitteluja yhdessä?

Sosiaalipalveluissa saa tehdä rekistereitä, jos palvelun saaminen edellyttää tietojen antamista - ja asiakkaalta saadaan suostumus. Asiakkaalle on annettava kirjallinen selitys rekisterin tarkoituksesta ja käytöstä ja vielä suullisestikin selvitettävä, mistä on kyse.

Lisäksi on tietysti täytettävä tietoturvasäännökset. Ne rekisterit,joita nyt laaditaan huolen vyöhykkeistöä väärinkäyttäen, eivät luultavasti täytä yhtäkään lain kriteereistä. Minkä palvelun saamisen ehto kirjaaminen on? Onko kysytty lupa? Miten rekisteriin vienti perustellaan? Miten rekistereitä säilytetään? Miten merkinnät saa pois?

Jos ohjeissa kehotetaan nimeämään nekin lapset, joista ei ole huolta, ollaan räikeästi ja epäilyksettä laittomuuden puolella niin koulu-kuin sosiaalitoimessakin.

Laittomat ohjeet kumottava

Lasten luokittelu ylläkuvattuun tapaan vaarantaa toiminnan perustan, vanhempien ja lasten luottamuksen. Olemme kuulleet, että jossain vanhemmat ovatkin nostaneet metakan. Mekin nostaisimme.

Onneksi on paljon työntekijöitä, jotka kieltäytyvät noudattamasta moisia ohjeita. Niiden, jotka kehottavat laittomuuksiin, tulisi ymmärtää heti kumota ohjeensa.

Ehkäisevä työ on tärkeää. Viime aikojen murheelliset tapahtumat - kaksi kauhistuttavaa joukkomurhaa kouluissa - korostavat varhaisen puuttumisen tarpeellisuutta. Mutta nekään eivät perustele käytäntöjä, jotka lyövät leimoja ja murentavat luottamusta - ja uhmaavat laillisuutta. Varhainen puuttuminen on parhaimmillaan varhaista avointa yhteistyötä. Huolen vyöhykkeistön kehittäjinä vetoamme vakavasti: älkää käyttäkö välinettä leimaamiseen!

TOM ARNKIL

Tutkimusprofessori, Stakes

ESA ERIKSSON

Kehittämispäällikkö, Stakes "

http://dialogi.stakes.fi/FI/dialogin+arkisto/2008/8/sivu/20.htm