”Syökäähän paskiaiset, niin saadaan ovet kiinni”. Tällä tavoin kuvaili Kalevi Tikka vuonna 1988 kirjassaan Tuhoava yhteisö tapaa, jolla lapsia kasvatetaan lastensuojelulaitoksessa.
Mikään ei ole muuttunut 20 vuodessa. Eräs nuori kertoo lääninhallituksen tarkastajan käyneen tarkastuskierroksella laitoksessa. Tarkastaja totesi nuorelle, että tämä varmaankin valehtelee oloistaan. Tässäkin laitoksessa oli tapana totuttaa nuori talon tavoille istuttamalla tätä kylpytakissa eristyshuoneessa muutaman viikon ajan ja antamalla puhekielto. Nuori ei saa käydä koulua, vaan joutuu itse opiskelemaan. Häntä istutetaan ringissä muiden nuorten kanssa ja kaikille kerrotaan vuoronperään, kuinka huonoja heidän vanhempansa ovat. Erään laitoksen nuori saa viikkorahansa tupakkana ja käy kasvattajien kanssa yhdessä tupakalla.
Veronmaksajat maksavat noin 16 000 nuoren ”hoidosta” keskimäärin noin 200 euroa /vrk = 1 168 000 000 euroa vuodessa ilman, että kukaan tarkkailee hoidon laatua. Lehdistä voimme lukea, kuinka raakojen surmatöiden tekijöiden taustalla on usein lastenkotisijoitus. Miksi verorahoja käytetään rikollisuuden ja mielenterveysongelmien lisäämiseen?
Leeni Ikonen
varatuomari, Sipoo