Onko lapsesi tarkkailumateriaalia?

Lapsen oikeuksien yleissopimus velvoittaa julkista valtaa kunnioittamaan lapsen huoltajien ensisijaista vastuuta lapsen kasvatuksessa. Vanhempien ensisijaisuus lapsen elämässä ei kuitenkaan enää ole selviö lapsen kanssa työtä tekeville. Koulujen oppilashuoltoryhmien tapa käsitellä lapsen asiaa vanhemmille ilmoittamatta heikentää vanhempien kasvatusvastuuta. Perusopetuslaki velvoittaa koulun ja kodin yhteistyöhön, mutta moni opettaja asioi sosiaalitoimen kanssa. Kouluterveydenhoitajat eivät enää nauti lasten luottamusta, kun näillä on suora yhteys sosiaalitoimeen, ei lapsen vanhempiin.

2000-luvulla päiväkodin ja koulun suhtautumistapa lapsiin on muuttunut yhä aggressiivisemmaksi. Päiväkodit ja koulut kohdistavat lapsiin väkivaltaa, jota kutsutaan eri nimikkein, kiinnipitoja, terapeuttisia kiinnipitoja, turvaamistoimia. Mikäli vanhemmat pitelisivät lapsiaan mustelmille, heidän sanottaisin pahoinpitelevän lapsiaan.

Koulukiusaaminen ja oppimisvaikeudet voivat heijastua lapsen käytökseen mielenterveyden ongelmina ja käytöshäiriöinä. Kun koulukiusattu lapsi puolustautuu, hänen sanotaan oireilevan, hänet passitetaan perheneuvolaan ja hänestä tulee psykiatrinen tapaus. Julkisuudessa puhutaan tällöin pahoinvoivista perheistä ja lapsista. Eräässä koulukiusatun lapsen huostaanottojutussa erityisopettaja paljastuikin historian tutkijaksi, toisessa jutussa opettaja olikin sairaanhoitaja, erään lapsen potilastietoihin oli kirjattu, että kiinnipidot johtuvat päiväkodin henkilökunnan resurssien puutteesta. Lapsiin kohdistuvat pakkokeinot ja väkivalta synnyttävät väistämättä vihaa ja väkivaltaa.

Lapsen elämässä päiväkoti ja koulu muodostavat tärkeän osan. Palvelujen laadun tarkkailu verovaroin kustannetuissa toiminnoissakin on tärkeää ja asiakkaan eli palveluja käyttävän perheen näkemykset tulisi olla avainasemassa palveluja kehiteltäessä. Palveluja tuottavan tahon näkemykset ovat luonnollisesti aina subjektiivisia.

Maassamme on 2000-luvulla otettu käyttöön varhaisen puuttumisen malli, jolle uusi lastensuojelulakikin perustuu. Puuttuminen jo sananakin paljastaa, että kyseinen malli kyseenalaistaa vanhempien kasvatuskyvyn ja perustelee näin kasvatusvallan siirtoa, puuttumista, viranomaiselle. Tutkijoiden kehittämänä ja kirjoituspöydällä teoria on kenties näyttänyt hyvältä. Sen tarkoituksena kerrotaan olevan ongelmien varhainen havaitseminen ja avun antaminen.

Puuttumisen huolimalli on synnyttänyt kuntiimme pikkupsykologien ammattikunnan. Jokaisella lapsen kanssa työtä tekevällä näyttää olevan oikeus tyypitellä, lajitella ja leimata lapsi ja tämän vanhemmat. Lapsen leikkikään ei enää ole leikkiä, vaan toimintaa, jossa lapsi tuottaa tietoa tarkkailijoille. Huoli puheeksi -koulutus tuottaa työntekijöitä seulomaan lapsia huoliluokkiin subjektiivisten havaintojensa perusteella. Kunnissamme tehdään huolikartoituksia ja Stakes on v. 2001-2002 huolikartoittanut n. 30 000 lasta. Monessa kunnassa vanhemmat odottavat edelleen tietoa, mihin huoliluokkaan heidän lapsensa kuuluu. Huoliajattelu johtaa vikojen etsimiseen kehittyvästä ihmistaimesta ja ns. väärät positiiviset löydökset ovat vakava oikeusturvaongelma. Lasta ei tule perusteetta leimata sairaaksi ja arvostelun kohteena oleminen tuottaa selvästikin perheille pahoinvointia. Perusopetuslaki velvoittaa lapsen oppimisen ja kasvun tukemiseen.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimus osoittaa koulun ja lastensuojelun välillä olevan huolestuttavia yhtymäkohtia (2.4.2007 tutkimustiedonanto 76). Tutkimuksen mukaan lapsen kouluvaikeudet näyttäytyvät suurena syynä (37 %) kodin ulkopuolelle sijoituksissa.

Kouluvaikeuksien seurannaisilmiö eli sosiaaliset vaikeudet on toisena suurena syynä (52 %). Mitään empiiristä tietoa ei kuitenkaan ole, että lapsen tuki löytyisi sosiaalitoimistosta.

Moniammatillisissa tiimeissä istuminen on varmasti miellyttävä tapa lähestyä asioita. Se on varmasti helpompaa kuin puuttua kiusaamiseen, miettiä opetuksen järjestelyjä, opettajan pedagogisia kykyjä, ohjata ja tukea lasta ja kulkea tämän äidin ja isän vierellä kasvatustyötä tukien. Tähän työtapaan ei tarvita edes lisäresursseja, vain asenteen muutos.