Adoptioperhe ja lastensuojelu

Keväällä eduskunnassa hyväksytty uusi lastensuojelulaki astuu voimaan 1.1.2008. Lakiuudistus koskettaa myös adoptioperheitä. Laki velvoittaa lasten kanssa työskentelevät tahot yhä useammin lastensuojeluilmoitusten tekoon. Lapsen temperamentin “poikkeavuus” saattaa esimerkiksi päiväkodissa tai koulussa laukaista lastensuojeluilmoituksen ja perhe joutuu lastensuojelun asiakkaaksi.

Maamme lastensuojelun työntekijöiltä puuttuu usein ammattiin vaadittava pätevyys eikä heillä ole tietoa asiakasryhmien erityistarpeista. Toiminta on viranomaislähtöistä ja perustuu uskomukseen siitä, että viranomainen tietää parhaiten lapsen edun. Adoptiovanhemmille saattaa olla yllätys, ettei sosiaalityöntekijä huomioi heidän tarjoamaansa adoptiolapsitietoa.

YK:n lapsen oikeuksien komitea on kiinnittänyt Suomen valtion huomion huostaanottojen valtaisaan kasvuun. Julkisuudessa esiintyvä sitkeä väittämä siitä, että huostaanotto kohdistuisi vain alkoholisti- ja huumeperheisiin, ei vastaa totuutta. Huostaanottoperhe voi olla kuka tahansa hyvin lapsistaan huolehtiva perhe.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tuore tutkimus (2.4.2007 nro 76) selvittelee laajan aineiston (1990-luvun alusta 11/2005 saakka) pohjalta kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten sijoituspäätösten syitä Helsingin kaupungissa. Sijoitusten ensisijaiset syyt löytyvät kouluvaikeuksista (37 %) ja sosiaalisesta vuorovaikutuksesta (52 %).

Uusi lastensuojelulaki perustuu ns. varhaisen puuttumisen periaatteille, joita on sovellettu Suomessa vuosien ajan. Niiden alkuperäinen tarkoitus on ollut hyvä, auttaa lapsia ja perheitä varhaisessa vaiheessa, ennen kuin ongelmat kasaantuvat. Käytännössä lapsi ja perhe jäävät kuitenkin usein vaille apua ja auttamisen vaihtoehdoksi saatetaan tarjota huostaanottoa ja sijoitusta kodin ulkopuolelle.

Eräs adoptioperhe kirjoittaa: “Adoptiovalmennus kylvää vanhempien sydämeen epäilyn lapsen kehityksen ongelmista. Adoptiovalmennuksessa olemme joutuneet hyväksymään tosiasian, että Venäjältä on saatavissa ainoastaan enemmän tai vähemmän sairaita lapsia. Tällainen luo epäilevän asenteen lapsen kehitykseen. Ongelmatilantessa perhe ohjataan sosiaali- ja terveystoimen piiriin, joilta puuttuu asiantuntemus ja kokemus kansainvälisestä adoptiosta. Pelastakaa Lapset ry:n osuus jää teorian tasolle”.

Päiväkodissa tai koulussa temperamentiltaan “poikkeava” lapsi leimataan usein huonosti kasvatetuksi ja hänen käytöksensä syitä haetaan kotioloista. Ammattikasvattajilla ei ole riittävästi tietoa adoptiolapsen kiinnittymisprosessista.

Adoptioperhe jatkaa: “Päiväkodin henkilökunta pyrki tarjoamaan runsaasti hellyyttä korvatakseen kovan lapsuuden. Hyvää tarkoittava toiminta kääntyi lapsen vastaiseksi vaikeuttamalla intergroitumista uuteen perheeseen. Vastaava tilanne jatkui lapsen aloittaessa peruskoulun”

Nykypäivän huostaanoton syyt löytyvät usein kouluvaikeuksista. Kunnat panostavat kovin eri tavalla perusopetukseen ja epäpäteviä opettajia on paljon.

Lapsen erilaisuus (erityisesti ujous, vilkkaus) johtaa helposti perheneuvolan ja sosiaalitoimen asiakkaaksi. Varhainen puuttuminen toimii pahimmillaan rasistisesti seuloen lapsia sosiaalitoimen asiakkaiksi.

Adoptiovanhemmat ovat sosiaalityöntekijöille ja lastenpsykiatreille helppo kohde. Syyllistämisperiaate toimii tehokkaasti, kun lapsen kouluvaikeuksiin haetaan syytä vanhempien puutteellisista kasvatustaidoista. Vanhemmat ovat taipuvaisia ohjaamaan lapsensa kaikenlaisiin tutkimuksiin selvittämättä tutkimusmenetelmien luotettavuutta ja tutkijan pätevyyttä. Keskussairaaloiden psykoanalyyttinen koulukunta suosittaa herkästi lapsen sijoittamista kodin ulkopuolelle ratkaisuna koviin lapsuuden kokemuksiin. Huostaanottoa vastustavat vanhemmat leimataan yhteistyökyvyttömiksi ja kykenemättömiksi näkemään lapsensa parhaan, vaikka usein on kyse näkemyseroista ja hoidon vaihtoehdoista.

Adoptioperhe jatkaa: “Vanhemmat astuvat kriittiselle polulle vaatiessaan lapselleen tukea. Kaikilla opettajillakaan ei ole käytännön kokemusta lasten kasvatuksessa. Ei ole ihme, että tarve erityisopetukseen lisääntyy kehittymättömien opetusmenetelmien takia. Nykypäivänä olisi suuri tarve kehittää opetusmenetelmiä sekä eriyttää opetusta vaatimustasojen mukaan”

Medikalisointi koskettaa tänä päivänä kaikkia lastensuojeluperheitä, mutta erityisesti adoptioperheitä. Lapsi saa herkästi diagnoosin ja samalla leimautuu loppuiäksi. Käytännön työssä olen havainnut, että ammattitaitoisen ja viisaan opettajan opetuksessa vaikeankin diagnoosin saanut lapsi “parantuu”.

Adoptioperhe jatkaa: “Jatkuva tutkimusten tekeminen ilman toimintamallia lapsen kehityksen ohjaamiseksi on suuri rasite lapselle sekä koko perheelle. Poikkeavuus ei välttämättä ole epänormaalia tai sairautta. Ristiriidat kodin ja koulun välillä kumuloituivat tilanteeseen, jossa lapsi huomiota hakiessaan turvautui opettajaan kertoen äidin pahoinpidelleen häntä. Koulu käynnisti lastensuojeluilmoituksin menettelyn, joka päätyi poliisitutkintaan”

Perusopetuslaki velvoittaa koulun yhteistyöhön kodin kanssa. Opettajien ensisijainen neuvottelukumppani tulee siis olla lapsen vanhemmat. Varhainen puuttuminen on saanut aikaan vääristymän, jossa lapsen vanhemmat jäävät statistin asemaan. Koulun oppilashuoltotyöryhmät käsittelevät lapsen asioita kertomatta siitä vanhemmille, saati että vanhemmat olisivat niissä mukana.

Adoptioperhe kirjoittaa: “Saimme myöhemmin sosiaalitoimen kirjauksista lukea, että koulusta oli tietämättämme oltu yhteydessä lastensuojeluviranomaisiin.

Lasta pidettiin syyllisenä kaikkeen. Häntä pidettiin väkivaltaisena, vaikkei hänellä ollut mitään väkivaltaista käytöstä koulun ulkopuolella. Lapsi joutui turvautumaan äärimmäisiin keinoihin itseään puolustaessaan vihamielisessä ympäristössä”.

Tämänkaltainen tapahtumainkulku on tavallinen myös muiden kuin adoptiolasten asioissa. Lapsi, jolle kuuluisi erityinen tuki ja laadukas opetus, leimataankin sairaaksi ja siirretään sen jälkeen usein huostaanoton avulla lastenkotiin.

“Koululääkäriltä saamamme tuen avulla lapsi siirtyi sairaslomalle. Saimme myöhemmin lukea, kuinka sosiaalitoimi suunnitteli kiireellistä huostaanottoa. Koulun henkilökunta oli väittänyt lapsen tuntevan pelkoa äitiään kohtaan. Lääkäri teki lähetteen lastenpsykiatriselle kriisijaksolle sairaalaan”.

Adoptioperheet kohtaavat usein lapsen murrosiän myötä ongelmia, jotka ovat huomattavasti biologisen lapsen murrosikää moninaisempia. Vanhemmille voidaan uskotella, että nuoren sijoitus kodin ulkopuolelle on paras ratkaisu ja että vain ammattikasvattaja selviää murrosikäisen kanssa. Laitokseen joutuminen on kuitenkin huomattava riski joutua epäsosiaaliseen seuraan. Hyvin usein murrosiän päihdekokeilut jatkuvat “laillisesti” lastenkodissa eikä ole harvinaista, että ensimmäiset rikoksetkin nuori tekee sijoituksen myötä. Kanteluviranomaisia on jo pitkään huolestuttanut se, etteivät laitoksiin sijoitetut nuoret saa kunnollista perusopetusta.

Ns. ammatillisista perhekodeista puuttuu usein ammatillinen henkilökunta. Ne sijaitsevat kaukana tiettömien taipaleiden takana, nuoret kasvavat voimatta harjoitella normaalin yhteiskunnan toimintoja ja jäävät usein diagnoosinsa mukaista hoitoa vaille. Adoptiolapselta saattaa katketa yhteydenpito sukuun ja mahdollisesti vanhempiinsakin. Sosiaalitoimi kasvattaa itselleen asiakasta, jonka lähin omainen on sosiaaliviranomainen.

Murrosikäisen huostaanotto voi alkaa myös viranomaisen virheellisestä toiminnasta. Vanhempiaan vastaan kapinoiva nuori karkailee, kokeile päihteitä ja valehtelee kotiolojensa kurjuudesta. Viranomainen, jonka velvollisuus olisi palauttaa lapsi vanhempien käskyvallan alle, alkaakin tukea nuorta vanhempiaan vastaan ja esittää rajojaan hakevalle nuorelle esimerkiksi itsenäistä asumista tai sijoitusta kodin ulkopuolelle “monine etuineen”. Tänä päivänä murrosikäkin katsotaan epänormaaliksi tilaksi, joka pitää parantaa erottamalla nuori vanhemmistaan. Suomi tuntuu laitostavan sekä lapsensa että vanhuksensa.

Ihmisoikeussopimusten mukaan huostaanotto on vain väliaikainen toimi ja kaikkien viranomaistoimien tavoitteena tulee olla perheen jälleenyhdistäminen.

Huostaanoton perusteina voivat olla joko se, että kodin olosuhteet vaarantavat vakavasti lapsen kehityksen tai lapsi itse vakavalla tavalla vaarantaa kehityksensä. Huostaanottoon voidaan ryhtyä, mikäli avohuollon toimet eivät ole tarkoituksenmukaisia ja huostaanotto on lapsen edun mukainen ratkaisu. Suurimpana ongelmana on maamme avohuollon tukien kehittymättömyys.

Ei ole poikkeuksellista, että perheet kokevat sosiaalitoimen asiakkuuden ja valvonnan pikemminkin rasitteena kuin apuna. Huostaanottouhan alla eläminen voi aiheuttaa monenlaisia ongelmia, eritoten kun vanhempien näkemyksiä ei huomioida. Maamme lastensuojelutyö kaipaisi kipeästi asiakaslähtöistä uudistamista. Ongelmista kertoo se, että perheet kokevat saavansa parhaimman avun yksityisten tarjoamista palveluista ja ns. kolmannelta sektorilta. Esimerkiksi perheneuvolatyöskentely koetaan usein tehottomaksi.

Pelastakaa Lapset ry:n moninainen rooli ns. täyden palvelun talona ei liene tavalliselle kansalaiselle kovin tuttu. Pelalla on näkyvä asema monen kunnan sosiaalityöntekijöitä konsultoivana tahona. Kunnat ostavat siltä lakimiespalveluja ja sen lakimiehet avustavat kuntia lasten huostaanottoasioissa. Järjestö, joka auttaa perhettä saamaan itselleen adoptiolapsen, voi siten myöhemmin olla tämän lapsen huostaanottoprosessissa mukana sijoittamassa adoptiolasta sijaisperheeseen tai omiin lastenkoteihinsa. Lasten huostaanotoista on tullut kannattavaa liiketoimintaa.

Pelalla olisi, niin halutessaan, kuntien sosiaalityöntekijöitä ohjaavana tahona ensiarvoisen tärkeä rooli väärien työtapojen ja lainvastaisen toiminnan poistajana. Liian moni lapsi joutuu elämään Pela -koulutuksen saaneessa perheessä, joka soveltaa ihmisoikeussopimusten vastaisia käytäntöjä rajoittaessaan ankaralla tavalla lapsen oikeutta pitää yhteyttä vanhempiinsa ja läheisiinsä (esimerkiksi kolme tuntia kuukaudessa). Hyvätuloisilta adoptiovanhemmilta peritään vielä korvauskin, vaikka he olisivat halukkaita itse kasvattamaan lapsensa.

Adoptiovälittäjien tulisi seurata jälkihuoltona maahamme tuotujen lasten kohtaloa, mutta adoptiovälittäjät ilmoittavat, ettei lastenkotiin sijoitettujen lasten määrää ole tilastoitu. Oletan, että lapsen luovuttajamaita kiinnostaisi erityisesti tällainen tieto. Kaikkien adoptiovanhempien ja siksi aikovien tulisi olla tämän hetkisestä lastensuojeluksi nimetystä toiminnasta erityisen huolissaan ja vaatia adoptiovälittäjiä vastuullisempaan toimintaan. Avainasemassa on Pelastakaa Lapset ry.

Jokainen huostaanottoon päätynyt adoptio osoittaa, etteivät adoptiovälittäjät ole ajan tasalla lapsen jälkiseurannassa. Arvokasta tietoa voitaisiin saada jokaisesta kodin ulkopuolelle sijoitetusta lapsesta. Voisimme lasten seurannan avulla parantaa peruspalvelujen ja avohuollon tuen laatua ja viranomaistoimintaa. Voisimme oppia paljon esimerkiksi sen adoptiolapsen tapauksesta, joka Suomeen tultuaan joutui kiertämään 15 lastenkodissa tai sosiaalitoimen ja lastenpsykiatrian työtavoista sen nuoren asiassa, joka siirtyi lastenkodista suoraan vankilaan.