Puoskareiden markkinat

Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annettu laki astui voimaan vuonna 2001. Lain tarkoituksena on edistää asiakaslähtöisyyttä ja asiakassuhteen luottamuksellisuutta sekä asiakkaan oikeutta hyvään palveluun ja kohteluun sosiaalihuollossa.

Asiakkaalla on oikeus saada sosiaalihuollon toteuttajalta laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa ja hyvää kohtelua ilman syrjintää. Asiakasta on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan.

Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on otettava huomioon asiakkaan toivomukset, mielipide, etu ja yksilölliset tarpeet sekä hänen äidinkielensä ja kulttuuritaustansa.

Selkeistä ja palvelua korostavista lainsäännöksistä huolimatta lastensuojelun asiakas kohtaa valitettavan usein ammattilaisbyrokraatteja, jotka pyrkivät lokeroimaan asiakkaansa ennalta määritellyksi vakiotyypeiksi ja siten toimivat yhdenvertaisuuden ja syrjinnän kiellon säännöksiä vastaan.

Kaavamaistaminen ja tyypittely johtaa siihen, että asiakasta ei aidosti kuulla eikä kuunnella, vaan ammattilaisbyrokraatti muotoilee asiakkaan tarpeet ja auttamisen keinot ennakkoluulojensa, ennakkoasenteidensa ja kuvitelmiensa perusteella. Todellisuus vääristyy.

Pahimmillaan ammattilaisbyrokraatti luo perheelle ongelmia, joita sillä ei todellisuudessa edes ole.

Helsingin yliopiston opiskelijakirjaston verkkojulkaisu vuodelta 2003 kertoo lastensuojelua käyttävistä perheistä. Kirjoittajat Helena Lounavaara-Rintala, Esko Varilo, Pirjo Vuornos ja Jan-Christer Wahlbeck tyypittelevät perheitä ja kertovat, että perheet on diagnostisoitavissa.

Diagnoosi tarkoittaa oireiden perusteella tehtävää päätelmää oireiden aiheuttajasta sairaudesta.

Koska kirjoittajat kieltävät aineiston levittämisen yleisön saataville, en ryhdy sitä tekemään. Se löytyy kuitenkin internetistä Helena Lounavaara-Rintalan nimellä. Julkaisussa todetaan, että verkko-osoitteeseen saa viitata. Se on www.opiskelijakirjasto.lib.helsinki.fi. Tiedossani ei ole, missä tiedekunnissa tai opinahjoissa kyseisiä oppeja levitetään.

Lastensuojelutyössä puhutaan hiljaisesta tiedosta, joka on vain ammattilaisbyrokraattien käsissä. Ammattilaisbyrokraatit pitävät siis lastensuojeluperhettä sairaana ja omivat itselleen oikeuden määritellä sairauden laadun. Tällä logiikalla sairaan perheen lapsikin on sairas.

Lastensuojelutyön ajatusmallit ovat varhaisen puuttumisen huolikoulutusten kautta siirtyneet muuallekin kuin lastensuojelutyöhön. Erityisesti koulut ja opettajat ottivat 2000-luvun alussa avosylin vastaan tehtävän toimia lastensuojelun jatkeena. Opettaja -lehdessä numero 38 B kerrotaan Varpu -hankkeesta. Esipuheessa todetaan, kuinka lapset oirehtivat perheensä oloja, ongelmat näkyvät käytöshäiriöinä, mielenterveys- ja päihdeongelmina ym. Julkaisussa kiinnitetään varsin vähän huomiota opettajien omaan ammattitaitoon tai asenteisiin.

Vaikka perusopetuslaki velvoittaa huolehtimaan lapsen opetuksen järjestämisestä ja huolehtimaan siitä, että laki toteutuu, käytännössä opettajat ovat omaksuneet mitä kummallisimpia tehtäviä toteuttaakseen perheiden valvontaa ja kurinpitoa (huoliraportit lastensuojelulle lapsen käytöksestä eli muusta kuin oppimiseen liittyvistä asioista, perheen sisäisistä asioista). Käytössä on erikoisia opetusmenetelmiä, joista mainittakoon lapseen kohdistuvat kiinnipidot, eristäminen muusta luokasta ym.

Varhaisen puuttumisen myötä erityisoppilaiden määrä on lisääntynyt, koska lasten luokittelu ja seulonta on medikalisointia. Sen sijaan, että opettaja kykenisi näkemään oman työtapansa ja asenteensa uudessa valossa, lapsi lähetetään saamaan diagnoosi ja hoitoa.

Todellisten opetusalan ammattilaisten käsissä lapsi ”paranee”. Hyvä ja kannustava opettaja onkin lapsen paras suoja lastensuojelulta sekä psykiatrilta. Mm. Mirja Heleniuksen kotikoulu toimii Hyvinkäällä ja on pelastanut satoja nuoria syrjäytymiseltä. Mirja Heleniuksen koulua käydään kotoa käsin. Lapsi, joka on peruskoulussa todettu toivottomaksi tapaukseksi, paranee Heleniuksen kotitalon portailla.

Erityisopetussiirron ongelmana näkyy olevan se, että lapsi ei todellisuudessa usein saakaan kykyjään vastaavaa opetusta eli mitään parempaa. Erityisopettajan tehtävistä huolehtii pahimmillaan henkilö, joka ei ole saanut asiaan koulutusta. Eräässä tapauksessa lapsen opettajana oli nosturinkuljettaja, toisessa historian tutkija, joka soitti opetuksen pulmatilanteessa lastensuojelun työntekijälle. Eräs lapsi siirrettiin koulun kellariin lähihoitajan kanssa opiskelemaan. Eräässä kunnassa erityisluokan lapset kävivät kouluaan erillään muista oppilaista. Opettaja, nuorisotyöntekijä, aloitti jokaisen koulupäivän kuulustelemalla oppilaat kotioloistaan (ei läksykuulustelua). Kun eräs nuori kieltäytyi kertomasta kotioloistaan, opettaja teki lastensuojeluilmoituksen.

Kodin ja koulun yhteistyö on kirjattu perusopetuslakiin, sitä noudatettakoon. Sinne ei ole kirjattu koulun ja sosiaalitoimen yhteistyötä. Jo ajatuksenakin se, että lastensuojeluilmoitus ja lastensuojelutyöntekijä voisi auttaa opetusalan ammattilaista, on vinoutunut ja perustuu ajatukselliseen harhaan. Lastensuojeluilmoituksen tekevä opettaja luovuttaa oman osaamisensa tai pikemminkin osaamattomuutensa sellaisiin käsiin, jotka eivät asiasta mitään voi tietää, eivätkä edes halua tietää. Lastensuojeluun turvautuva opettaja menettää auktoriteettinsa sillä hetkellä, kun ilmoitus lähtee hänen käsistään.

Kun koulut on valjastettu toimimaan lastensuojelun jatkeena, ne ovat oivaltaneet, että hankaliksi koetuista oppilaista ja heidän vanhemmistaan pääsee eroon lastensuojeluilmoituksella. Lastensuojeluilmoitusta käytetään siis tietoisesti vallankäytön välineenä. Näin moni lapsi joutuu lastenkotiin ja jää vaille perusopetusta, kun lastensuojelun auttamisen keinovalikoima on suppea ja huostaanottoa pidetään auttamisena. Kun lastenkodin hoitaja ei osaa opettaa yläluokkien aineita, oppilaan opetus mukautetaan.

Syntyy ilmiö, jossa koulunkäynnin ongelmista kärsivä lapsi otetaan huostaan koulunkäynnin tukemiseksi. Tällä lapsella on usein, ainakin lausuntojen mukaan, terapian ja hoidon tarve. Lopputuloksena on, ettei lapsi saa perusopetusta tai saa sen epämääräisenä kotiopetuksena. Lapsi jää usein vaille terapiaa. Ammattilaisbyrokraatti perustelee asiaa lapsen edulla ja toteaa, ettei lapsi ole koulukuntoinen eikä lapsen elämäntilanne ole vielä niin vakiintunut, että hoito voisi alkaa. Ojasta allikkoon siis eikä lapsen etu toteudu, mutta lapsi saadaan pois silmistä.

Lastensuojelutyö on sosiaalihuollon asiakaslain mukaan ensisijaisesti auttamis- ja palvelutyötä, mutta se näyttäytyy ennen kaikkea yhteiskunnallisena ja poliittisena vaikuttamisena, vallankäyttönä. Yhteiskuntatieteen maisteri Kaisa Hintikka on pro gradu -työssään tutkinut varhaista puuttumista valtasuhteena. Kaisa Hintikan tutkimus löytyy osoitteesta

http://tutkielmat.uta.fi/haekokoversio.php?id=20396

Jyväskylän yliopiston erityispedagogiikan professori Timo Saloviita ja lääketieteen lisensiaatti Petri Mustonen ovat erityisesti kiinnittäneet huomiota erityisopetusta tarvitsevien lasten määrän huimaan nousuun ja lasten medikalisointiin.

Varhaisen puuttumisen huoliluokittelussa käytetään sellaisia mutumenetelmiä, joista sosiaalihuollon asiakas vain pahimmissa painajaisunissaan voi uneksia. Huoliluokittelu itsessäänkin olisi ollut asia, josta maamme perheiden olisi tullut saada tietää ennen luokittelun käyttöön ottoa 10 vuotta sitten. Jokaisen synnyttävän äidin, ekaluokkalaisen vanhemman, tulisi saada tietää, mihin huoliluokkaan ammattilaisbyrokraatit hänen lapsensa seulovat. Erityisesti lapsen itsensä tulisi tietää, mihin huoliluokkaan hänet esimerkiksi koulussa on seulottu.

Huolitalkoissa pyritään perhe saamaan lastensuojelun piiriin neuvolassa, päivähoidossa ja koulussa. Lastensuojelun maine pelottaa, eikä sitä voida muuttaa lastensuojelun omin keinoin, toteaa Tom Arnkil, huoliasian kehittäjä. Huolen harmaa vyöhyke (Tom Arnkil, Peppi Saikku) julkaisussa viitataan tutkimuksiin, joissa kävi ilmi, että tutkimusryhmän kohteena olleista lapsista huolta herätti 35 % lapsista, huolen harmaalle vyöhykkeelle sijoittui peräti 11 % lapsista eli joka kymmenes lapsi.

”Se, että ammattilainen on huolissaan, on objektiivinen fakta. Huoli on puhdasta mutua, mutta mutut eivät ole olematon asia”.

Kun varhainen puuttuminen pohjaa tällaisille hullutuksille, on selvää, että ns. väärät positiiviset löydökset ovat runsaita.

Käytössä olevat erilaiset ohjeistukset ja mutumenetelmät poikivat myös ns vääriä positiivisia löydöksiä. Kaltoinkohtelua ja seksuaalista hyväksikäyttöä koskevat epäilyt vanhempia kohtaan syntyvät valitettavan usein hämärissä alkutilanteissa, joissa lasten kanssa työtä tekevät ihmiset ovat olleet mukana (esimerkiksi väitteet lapsen kertomasta päivähoidossa, koulussa).

Käytössä on erilaisia kaltoinkohtelun tunnistaminen menetelmiä, joista mainittakoon esimerkiksi Hoitotyön Tutkimussäätiön hoitosuositukset kaltoinkohtelun tunnistamisesta ja siihen puuttumisesta kertoo riskitekijöistä, jotka liittyvät kaltoinkohteluun.

Riskitekijöinä mainitaan;

-raskauteen tai synnytykseen liittyvä komplikaatio

-synnytyksen ennenaikaisuus

-lapsen pienuus

-lapsen heikko kielellinen kehitys

-lapsen alhainen ikä

-lapsen ärsyttävyys (uhma, tottelemattomuus, lapsi ei pidä äidistä, lapsi ei täytä äidin odotuksia)

-lapsen ravistelun riskitekijöitä ovat keskosuus, kaksosuus, poikasukupuoli, lapsi itkee paljon

-päihteiden käyttö

-isän tai äidin vähäinen osallistuminen lapsen hoitoon

-tunnekylmyys

-vakava sairaus

-tupakointi

-rikollinen tausta

-alhainen koulutus

-nuoruus

-yksinhuoltajuus

--lapsena koettu kaltoinkohtelu

-emotionaalinen kypsymättömyys

-ei toivottu raskaus

-raskauden kieltäminen

-mielenterveysongelma

-avioero

-vaikeus selviytyä vaativasta tlanteesta

-äärimmäinen ylihuolehtivuus

-huono hoitomyöntyvyys

-vastaanotolle varattujen aikojen runsas laiminlyönti

-autoritaarinen kasvatusasenne ja siihen liittyvät kurinpitokäytännöt

-vanhemman kokema sosiaalisen tuen puute

-lapseen kohdistuvat epärealistiset odotukset

-monilapsisuus

-pienet tulot

-huono sosiaalinen tilanne

-perheen aiempi lastensuojelutausta

-perheväkivalta

-työttömyys

-perheen stressi tai kriisi

-riitely

-perheenjäsenten yhteenkuuluvuuden puute

-lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus

-vanhemman haluttomuus keskustella terveydenhuollon työntekijän kanssa

-perheen eristäytyminen ja syrjäytyminen

-riippuvuus hyvinvointipalveluista

-perheen kokema sosiaalisen tuen puute

-puutteelliset empatiataidot

Lapsen kaltoinkohtelun merkkejä ovat;

-fyysiset merkit

-tunnetaakka

-pelko

-vatsakivut

-päänsärky

-masennus

-sopeutumisongelmat

-koulunkäyntivaikeudet

-päihteiden käyttö

-muut pitkän aikavälin psyykkiset tai käytösongelmat

-laiminlyönnin merkit lapsessa (kehityksen viivästyminen, erilaiset fyysisen terveyden ongelmat, merkkien ilmenemistapa suhteessa lapsen ikään)

-laiminlyönnin merkit kodissa (likaisuus, siivoamattomuus)

-lasten toistuvat käynnit vastaanotolla

-lapsi kertoo kivusta ilman selkeää syytä

Luettelo on niin kattava, että sen alle voidaan kerätä kaikki Suomen perheet ja lapset.

Ammattilaisbyrokraatti voi näin näppärästi kehitellä huostaanoton tarpeen, kun tupakoivien vanhempien kehitysvammaisen lapsen väitetään tulleen seksuaalisesti hyväksikäytetyksi kotonaan. Erityisen vakuuttavuuden lausunnolleen työntekijä saa, kun hän kirjaa huostaanottoperusteluihin kodin siivottomaksi ja kertoo epäilevänsä lapsen kehitysviiveen johtuvan kotioloista ja olevan psykiatrista laatua. Vaikka vanhempia kohtaan ei koskaan edes nosteta syytettä, eikä tuomita rangaistukseen, ammattilaisbyrokraatit pitävät vanhempia syyllisinä ja huostaanottoa perusteltuna.

Sosiaalialan korkeakoulutettujen lehti Talentia 6/2008 kehottaa puuttumaan vauvojen elämään.

Kirjoituksessa on pitkä lista tekijöitä, kehotus puuttua;

-vauvan katse on tuijottava

-vauva hymyilee vain vähän

-vauvan hymy sammuu

-vauva on totinen

-vauva on huolestunut

-vauva ei itke paljon

-vauvan ääni on kireä

-vauvan keho on jäykkä (stressi)

-vauvan liikkeet ovat veltot

-vauvan liikkeissä ei ole omaa tahtoa

-vauva on ahdistunut, kun hän pyörittelee käsiään

-vauva ylivirittyy

-vauva ei tee aloitetta leikkiin

-vauva imee nyrkkiä, heijaa itseään, koskee sukupuolielimiään (ei ole myönteisiä tunnekokemuksia)

Kirjoituksessa kehotetaan vauvaperheiden kanssa työskenteleviä luottamaan omaan intuitioon ja ottamaan yhteyden lastensuojelun työntekijään, itse ei tarvitse päättää, mitä lapsi tarvitsee.

Luettelo on niin kattava, että kaikki maamme vauvat voidaan todeta riskiryhmään kuuluvaksi.

Ensikodissa asuva nuori äiti, jolla itsellään on tai on ollut mielenterveystoimistoon kontakti ja jonka vauva imee nyrkkiä ja heijaa itseään, voi yllättäen joutua tilanteeseen, jossa vauvan todetaan tulleen kaltoinkohdelluksi.

Erilaisin puoskaroinnin menetelmin on maamme lastensuojelun ammattilaisbyrokraatit saaneet aikaan toivottoman tilanteen perheille, mutta täystyöllisyyden itselleen ja lastenkotibisnestä pyörittäville liikemiehille.

Tällä hetkellä jo 16 000 lasta on saatu pois kodeistaan. Kaikki muut alle 18 -vuotiaat voivat sattumanvaraisesti joutua puoskaroinnin kohteeksi.

Maamme historiassa 2000 -luvun alku näyttäytyy järjettömyyden aikakautena, jossa lapset ovat joutuneet koekappaleiksi.

Vaikka maamme päättäjät vakuuttavat jokaisen lapsen ja nuoren syrjäytymisen ehkäisemisen olevan ensiarvoisen tärkeä asia, toimintatavat eivät vakuuta.