Tunkio

Helsingin kaupungin kaksi lastensuojelun työntekijää on noussut puolustamaan työtään ja kirjoittavat, kuinka kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten suuri lukumäärä kertoo perheiden pahoinvoinnista (HS 7.9.2010).

Kirjoittajat moittivat, kun Hesari on julkaissut jutun, jonka aiheena oli sosiaalitoimen kirjausten oikeellisuus ja väärien tietojen korjaamisen vaikeus. Haastateltu perhe oli menettänyt kaksi lastaan myöhemmin aiheettomaksi osoittautuneen seksuaalisen hyväksikäyttöepäilyn takia. Lapset olivat saaneet vain hyvin rajoitetusti tavata vanhempiaan.

Lastensuojelun työntekijät Laurila ja Manelius kertovat, että 20 prosenttia asiakkaista hakeutuu itse lastensuojelun asiakkaiksi tilanteissa, joissa omat voimavarat eivät riitä monimutkaisen vyyhdin selvittämiseen. Kirjoittajat korostavat, ettei lastensuojelun asiakkuuden ja epäonnistuneen vanhemmuuden väliin tule panna yhtäläisyysmerkkiä. Lastensuojeluilmoitus on kuulemma kutsu yhteistyöhön. Kirjoittajat esittävät, että työtä ohjaa lainsäädäntö.

He kertovat, että työn lähtökohtana ovat ihmisten aito kohtaaminen, luottamuksellisen suhteen rakentaminen ja toiminnan avoimuus. He kertovat, että perheitä autetaan mahdollisimman pitkään avohuollossa ja että huostaanotto on äärimmäinen toimi, jonka tulee perustua vankkoihin kriteereihin.

He kertovat, että julkisen sektorin säästämispakko ja tehostamisvaatimus ajavat lastensuojelun työntekijät ahtaalle ja vastuunkantajiksi, vaikka palvelujen toimimattomuuden taustalla on päättäjien säästötoimet. Kirjoittajat kertovat, että asiakaslähtöisyys tulisi olla toimintaa ohjaava. Asiakkaan tulisi kokea, että juuri häntä on haluttu palvella mahdollisimman hyvin ja eri auttajatahojen sujuvalla yhteistyöllä.

Kirjoittajat ovat mitä ilmeisimmin koonneet ajatuksensa viranomaislähtöisistä hankkeista ja niiden tavoitteista. Muutoin kirjoitusta ei voi käsittää. Lain mukaan sosiaalitoimen asiakkaan tulisi saada hyvää palvelua. Viranomaisten tulee ilman muuta noudattaa lainsäädäntöä, ihmisoikeussopimuksetkin tulisi tuntea ja niitä huomioida. Lastensuojelun työntekijän tulisi kuunnella asiakastaan, eikä ryhtyä sotkemaan tämän asioita monimutkaiselle vyyhdelle saadakseen aikaan perusteet huostaanotolle. Lastensuojelun työntekijä ei kaiketi koskaan ole joutunut kantamaan vastuuta siitä, että on hajottanut perheen ja aiheuttanut lapselle mittaamatonta kärsimystä ja vahinkoa.

Jutun kirjoittajien tulisi olla huolissaan siitä, että vain 20 prosenttia asiakkaista tulee lastensuojelun asiakkaaksi omasta toiveestaan. Eikö se osoita erittäin suurta epäluottamusta lastensuojelun toimintaa kohtaan? Oletan, että näistäkin valtaosa katuu katkerasti sitä, että on aikanaan pyytänyt apua kuntansa lastensuojelusta. Auttajaksi itseään kutsuva taho on ajanut perheen ahdinkoon.

Maastamme puuttuu poliittista tahtoa saattaa lainsäädäntö sellaiselle tasolle, että se antaa suojan lapselle ja tämän vanhemmille.

Lastensuojelutyö on kuin haiseva tunkio, josta voi paljastua mitä laittomuuksia tahansa. Tunkio pitäisi avata, tuulettaa ja antaa uusien tuulien puhaltaa. Viranomaisia koskevat vastuusäännökset on saatettava kuntoon ja lapselle ja vanhemmille taattava oikeusturva viranomaistoimien suitsimiseksi.